Tässäpä sitä nyt sitten aloitellaan elämän ensimmäistä blogia kaikenlaisten myllerrysten keskellä. Ja vieläpä aiheesta, josta on kovin vaikeaa puhua edes lääkärin kanssa. Tourette. Siinä vasta pirulainen. Muistan, että minulla on ollut oireita jo ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Silmän nikkailua, käden nostelua ja joitakin vokaalisia ticsejä. Kumma kyllä siihen ei kukaan koko peruskouluaikana puuttunut, pakkohan opettajien oli se huomata. Kotona kyllä sitten sain kuulla siitä. Äiti hermostui kun tytär teki kummallisia pakkoliikkeitä eikä lopettanut kun käskettiin. Huutamisesta ja pilkkaamisestahan ne oireet sitten vain pahenivat. En voi perhettäni siitä syyttää, eiväthän he koskaan olleet kuulleetkaan touretten syndroomasta. Näin jälkeenpäin harmittaa ettei kukaan esimerkiksi koulussa puuttunut ongelmaan, silloin olisi varmaan kotonakin ymmärretty paremmin.

Niistä ajoista alkoi häpeä ja salailu. En uskalla päästää ticsejä ilmoille edes lähimpien ihmisten seurassa. Pyrin pidättelemään oireitani viimeiseen asti. Jos en pysty niitä kokonaan pitämään sisälläni, niin ainakin koitan tehdä ne "laimeammin"ja niin ettei kukaan näe. Ala-asteen jälkeen oli useamman vuoden hiljaista ticsien osalta. Toisaalta ylä-asteella alkoivat muut ongelmat: masennus, itsetuhoisuus, ahdistus, harhaisuus jne. Osastohoidossakin olin pariin kertaan. Kun aloitin lukion, oireet ilmestyivät taas kuin tyhjästä. Lukion ensimmäisellä luokalla kuulin ensimmäisen kerran sanan tourette. Eräät tytöt pitivät siitä koulussa esitelmää. Silloin alkoivat palat loksahdella kohdilleen: en ollutkaan vain superouto, minulla olikin sairaus. Nyt oireeni ovat pahemmat kuin koskaan ennen. Nyt täytyy opetella puhumaan asioista ja lopettaa salailu, sillä en pysty enää elämään täysin normaalisti. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritettävä on.

TOURETTE-SANASTOA:

☆TIC-OIREET ovat äkillisiä, nopeita ja tahdosta riippumattomia nykäyksiä/liikkeitä tai äännähdyksiä.

☆VOKAALISET TICSIT ovat äänellisiä nykimisoireita. Yksinkertaisia äänioireita ovat mm. rykiminen, niiskuttaminen, maiskuttelu ja tuhahtelu. Monimuotoisia äänioireita ovat esimerkiksi viheltely ja hyräily sekä kaavamaisesti toistetut sanat, jotka ovat useimmiten täytesanamaisia (esim. "joo joo" tai "niin niin").

☆MOTORISET TICSIT: Yksinkertaiset motoriset ticsit ovat äkkinäisiä,toistuvia ja rytmittömiä liikkeitä. Ne voivat ilmetä mm. silmien räpyttelynä tai kasvojen rypistelynä. Monimuotoiset ticsit ovat äkillisiä, nopeita ja kaavamaisia liikkeitä, joita voivat olla mm. hyppely tai vartalon taivuttaminen.Motorisiin ticseihin voi kuulua erilaisia toimintoja rituaalisista kädenliikkeistä pakonomaisiin kosketustoimintoihin. Ticsit voivat olla lähestulkoon minkälaisia tahansa!blue_lens_flare_cover_3-normal.jpg