Tänään on ollut melko ahdistava ja surumielinen päivä. Niin se on lähestulkoon aina, kun täytyy mennä lääkäriin.  Jotenkin aina jännittää (haloo, käyn vähintää  kahden viikon välein lääkärissä/terapiassa, miten voi jännittää) ja tulee paha mieli kun joutuu penkomaan asioita, joista haluaisi vain vaieta. Onneksi tänään ei puhuttu muusta kuin tourettesta, vaikka sekin kyllä on aina niin hemmetin hankalaa. Lääkärikin oli uusi, jälleen kerran. Minua ärsyttää se, että terapeutit ja lääkärit vaihtuvat vähän väliä. Onneksi tämä uusi lääkäri oli tosi mukava ja asiallinen. Hän ei udellut liikaa yksityiskohtia, vaan keskittyi ongelmaan yleisesti. Hänelle oli helppo puhua, mikä on kyllä harvinaista minun kohdallani. Harmi vain, että ensi kerralla on taas vastassa uusi ihminen...

Lääke-asioita sumplittiin taas, sen takia aikaistinkin lääkäriaikaa useammalla viikolla. Oireet ovat nyt menneet niin pahoiksi, etten tiedä mitä niiden kanssa tekisin. Ahdistaa ja itkettää enkä  tiedä miten  päin olisin, kun tuntuu ettei saa olla hetkeäkään rauhassa itseltään.  Se syö uskomattoman paljon voimia, kun ei pystu rentoutumaan. Koko ajan täytyy pidätellä oireita ja varoa, ettei kukaan huomaa mitään. Tänään tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että touretteni otettiin todesta. Lääkäri ehdotti, että jätetään Ketipinorit pois ja otetaan tilalle Risperidal-lääkitys. Suostuin ehdotukseen, vaikka minulla onkin hyvin ristiriitaiset tunteet lääkkeiden, varsinkin neuroleptien, suhteen. Pakko se on ainakin yrittää, en minä tätä elämää tällaisenaan enää kauaa jaksa. Silti pelottaa, miten lääkkeet vaikuttavat minuun. Neuroleptit kun ovat niin tujua tavaraa, etteivät kaikki vaikutukset välttämättä katoa koskaan.