Tourette ei tunne  armoa. Se iskee pahiten juuri silloin, kun tuntuu että seinät kaatuvat muutenkin päälle eikä jaksaminen vain enää yksinkertaisesti riitä. Ensin olet stressaantunut ja sen takia oireet pahenevat. Sitten stressaannut oireiden takia ja maailma alkaa synkentyä entisestään. Ikuinen kierre, tai siltä se ainakin tuntuu.

Oma tilanteeni on nyt käynyt melko tuskallisesksi kaikkine käänteineen. Lyhyt tiivistelmä: erosin muutama viikko sitten lähes nelivuotisen avopuolisoni kanssa. Töitä ei enää ole ja asunnon hankkimisen ja toimeentulon kanssa on ollut valtavia ongelmia. Tic-oireet ovat pahentuneet räjähdysmäisesti, uusia tulee koko ajan ja niiden pidätteleminen on päivä päivältä hankalampaa. On aivan liikaa sellaisia päiviä, että oma maailmani tuntuu murtuvan palasiksi eikä itku meinaa loppua.

Toisinaan vihaan tourettea niiiiiin paljon. Toisinaan taas toivon, etten olisi koskaan syntynytkään. Kipu on tuskallinen, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Mutta eteenpäin mennään, syteen tai saveen.